Jomena Oy

Jomena Oy

Jomena on perustettu vuodenvaihteessa 2000-2001. Yhtiö keskittyi alussa tv- ja filmituotantoihin sekä multimediatoteutuksiin verkossa. Ensimmäisinä vuosina tärkeimpiä asiakkaitamme olivat HOK-Elanto ja MTV3. Jomena on tuottanut yli 500 mainoselokuvaa sekä lukuisia yritysvideoita.

Verkkomedian kasvun myötä myös digitaalisen mediatuotannon osuus kasvoi Jomenassa nopeasti, ja 2003 Jomena muuttui  tuotantoyhtiöstä digitaalisen median suunnittelutoimistoksi. Verkkopalveluiden ja -kampanjoiden suunnittelusta ja tuotannosta muodostui nyt valtaosa yhtiön liikevaihdosta. Selkeää etumatkaa kilpailijoihin tarjosi vahva multimediaosaaminen, jota nyt hyödynnettiin verkkoympäristössä.

Vahva verkko-osaaminen toi Jomenalle uusia asiakkaita,  joille 2005 lähtien voitiin tarjota myös perinteisen mainonnan ratkaisuja.  Jomena osallistui mm. Thunder Energy -energiajuoman lanseeraukseen sekä FinnAqua-tuotebrändin uudistamiseen. Parin vuoden aikana verkkoviestinnän suunnittelun rinnalle rakentuivat täydet mainostoimistopalvelut.

Tänään Jomenaa voi parhaiten kuvata markkinointiviestintätoimistoksi. Olemme keskittyneet asiakkaidemme liiketoiminnan ja tuloksen kehittämiseen. Noin 65 % liikevaihdosta syntyy digitaalisen median ratkaisuista. Suunnittelemme ja toteutamme ennakkoluulottomia konsepteja, jotka toteutamme kulloinkin parhaiten toimivassa mediassa ja joiden tuloksia voi helposti seurata. Olemme asiakkaillemme strateginen kumppani ja pyrimme tuloksiin sidottuun liiketoimintaan.

 

Olet täällä: Tervetuloa Tietoja yrityksestä